Eläintarhahorror

Onko muilla tiedossa, että pimeällä ei saa pitää ikkunaa auki jos sisällä on valot päällä? Mä opin sen äsken, ja kantapään kautta.

Rauhallinen koti-ilta, hampaat puhtaina kävelen huoneeseeni valmiina hyppäämään peiton alle. Oon eteisessä kun tunnistan kuulevani jotain outoa ääntä. Mielessä käy auki oleva ikkuna ja ulkoa kantautuvat äänet. Kunnes mun huoneen ovella, huomaan äänen tulevan mun huoneen sisältä. Siellä lentää jokin tunnistamaton iso, karvainen, pörisevä monsteri! En voi edes sanoa, että hyönteinen, koska se oli VALTAVA ja sen pörinästä kuului todella kova ääni.

Paniikin taso on hieman enemmän hallittavissa verratuna mun aikaisempiin kohtaamisiin meidän edesmenneen hiiren kanssa. Saan kutsuttua Ruthin paikalle, ja tragedian keskellä heitetään hetki läppää meidän elämästä eläintarhassa... Mutta mitä tehdään huumorin jälkeen? Ruth toruu mua, miten mä en voinut tietää, että ei ikkunaa voi jättää pimeällä auki. Mutta mitä mä teen tolle monsterille? Ota tyyny ja tuu mun huoneeseen nukkuun, sanoo Ruth. Mä en aio luovuttaa mun huonetta monsterille, me taistellaan.

Ruth seisoi vielä visusti oman huoneensa ovella kun mä vinkuin sitä tulemaan apuun, edes vähän lähemmäs mun huonetta seisomaan mun turvaksi. Kyllä se tuli, mutta otti ensin puhelimensa esiin ja oli valmis kuvaamaan mun kaikki erilaiset kauhun ja urheuden vaiheet. Enkä voi syyttää häntä siitä, koska tää on ehdottomasti yksi sellaisista tarinoista, joka pitäis kokea paikan päällä tai vähintään nähdä videolla, jotta sen voi ymmärtää. Erityisesti kuuluisat ääniefektit oli taas omaa luokkaansa.

Ensimmäinen yritys. Monsteri oli tässä vaiheessa kadonnut näköpiiristä, mutta oletin sen olevan vielä huoneessa. Laitoin puhelimen valon päälle, asetin sen ikkunan juureen ja sammutin valot muualta huoneesta. Ei liikettä. Mahtoiko se kadota jo aiemmin? Ei.

Paikansin olion sijainnin olevan edelleen mun kattovalaisimen päällä. Kovin ottein rummutin valaisinta harjanvarrella ja pelkäsin, että koko viritelmä tippuu vielä maahaan, mutta monsteri pysyi hiljaa piilossaan. Ilmassa oli epätoivoa, pientä hilpeyttä, hysteriaa ja jotain kirosanoja kunnes ikkunasta pörähti paikalle toinen monsteri.

Maltettiin olla hetki hiljaa, ja alkuperäinen kaveri nousi myös esiin piilostaan. Harjanvarrellani sain taltutettua sen ja se tippui mun sängyn päälle. Ruth keksi, että pyydystetään se heittämällä sen päälle keittiörasia. Ja mä tein sen! Pian olin saanut molemmat loukkuun. Toinen pörisi ikkunalaudalla mun lakkapurkin kannen alle, toinen sängyn päällä eväsrasian alla. Hetki pöllisteltiin ja vedettiin henkeä, oltiin jo lähellä voittoa. Sammutettiin uudestaan valot, Ruth oli valmis avaamaan ja sulkemaan ikkunan nopeasti sillä välin kun mä päästiin oliot loukuistaan takaisin vapauteen.

Niin että levollisin mielin tässä voi taas mennä nukkumaan kun joskus vielä syke laskee... Rauhallinen ilta, ja joka päivä sitä oppii jotain uutta.