efekteja: Hipsters not dead

Viime viikon hektisyyden jälkeen alkoi alkuviikko jo tylsistyttää kun tuntui, että mitään ei tapahtunut. Puolet toimistosta, mukaan lukien meidän pomo on ollut tän viikon matkalla Ruotsissa eikä meille juuri ollut tehtävää töissä, eikä vapaa-ajalla. Tunne oli onneksi vaan hetkellinen, ja hitaan käynnistymisen jälkeen on fiilikset olleet jälleen kovassa nosteessa!

Keskiviikkoillaksi saatiin Ruthin kanssa kutsu syömään paikallisen perheen luo. Me oltiin tavattu Alek viime viikon retkellä Petrikoviin. Vapaaehtoisuuden lisäksi meitä yhdisti suuri halu oppia toistemme kieltä. Tai siis Alek halusi harjoitella meidän kanssa englantia, ja me venäjää. Enkä olisi uskonut, että bussimatkan small talkit, olisivat johtaneet siihen, että jo seuraavalla viikolla istuisimme hänen kotonaan.

Vaikka tilanne oli kaikille monin tavoin jännittävä osoittautui ilta menestykseksi. Alekin vaimo Jane oli valmistanut meille pöydän täyteen herkkuja ja kertoi komminikoivansa ensi kertaa englanniksi meidän kanssa. Keskustelu sujui kuitenkin kohtalaisesti välillä netin kääntäjän avustuksella. Henkilökohtaisesti mun illan jännittävin hetki oli kuitenkin se, kun huomasin olohuoneen lattialla häkin ja siellä asuvan rotan... Yleensä en kuvittelisi reagoivani asiaan niin vahvasti, mutta maanantain kohtaaminen oli vielä liian tuoreessa muistissa. Ei kulunut minuuttiakaan kun rotta oli jo Alekin sylissä ja sen jälkeen lapset päästivät sen vapaaksi lattialle. Mä mietin, että en pysty rentoutumaan jos en oo tietoinen missä kyseinen lemmikkieläin kulkee ja tuun varmasti istumaan jalat tuolilla koko illallisen ajan. Päätin selittää reaktiotani jakamalla hauskan tarinan maanantaiaamun herätyksestä Janelle, joka nauramisen sijaan välittömästi ryhtyi toimiin, pahoitteli ja lukitsi rotan loppuillaksi takaisin häkkiinsä. Alekin perhe (siis lemmikkieläintä lukuunottamatta) hurmasi meidät täysin, ja pian jo suunniteltiin seuraavaa illallista, vierailua maaseudulle, sekä yhteistä matkaa Moskovaan!

Illallispöytään kuului tietysti perunaa ja erilaista lihaa, sekä salaattia, juustoja, suolakurkkua ja tuoreita vihanneksia. Jälkiruuaksi Jane pyöräytti omenapiirakan.

Torstaina me hoidettiin "työt" kotoa käsin, eli suunniteltiin soittolista nuorisotapahtuman discoa varten. Iltapäivällä tavatiin meidän venäjän kielen opettaja, taiteilijoiden suosimassa kahvilassa. Mä tykkäsin meidän opettajasta, mutta myös siitä paikasta ja tunnelmasta. Mun silmään se oli cool, rento ja kotoisa, olisin jopa voinut kuvitella sen paikan olevan Helsingissä. Kahvilan yhteydessä oli lisäksi galleria, kirjakauppa ja myymälä. Tapaamisen jälkeen kierreltiin pitkään myymälässä ja päädyttiin keskustelemaan paikan supermukavan myyjän kanssa. Ja täällä, sanoisin, että se on vielä erityisempää kuin missän muualla. Myyjä puhui hyvin englantia ja keskustelu lähti liikkeelle mun ostamasta magneetista, ja siitä mitä se symboloi. Aihe oli ajankohtainen. Eilen 1500- 2500 ihmistä Minskissä osallistui marssille osoittamaan mieltään niin kutsuttua työttömyysveroa vastaan. Uutsioinnin mukaan marssi päättyi 40 ihmisen massapidätykseen (http://belarusfeed.com/protests-parasite-tax-arrests/). Myyjä kertoi olleensa paikalla ja nähneensä tilaanteen kulkua. Keskustelu liikkui mielenosoituksista Valko-Venäjän itsenäistymiseen, maailmansotiin, Tshernobyliin ja Nobelin rauhanpalkintoon. Vasta lopulta muistimme esittäytyä, ja saimme iloisen reaktion kun myyjälle selvisi, että viiden päivän sijaan olemme Minskissä koko vuoden. Saatiin hyvät tärpit mihinpäin kaupunkia suunnata seuraavaksi, ja lupasin palata venäjän tuntien yhteydessä kysymään uudet kuulumiset!

Ja ne tärpit toi meidät Minskin hipsterimaailman sydämeen. En osannut odottaa löytäväni mitään sellaista. Olin ihmeissäni, ja ihastunut.