lauantai 14. lokakuuta 2017

Asioita, joilla on väliä

Tällä viikolla sosiaalisessa mediassa on kampanjoitu monen eri asian puolesta. Tuntuu, että on niin monta asiaa millä on väliä. Monta henkilökohtaisesti tärkeää kampanjaa on noussut esiin mun Facebookin uutisvirrassa. Eikä varmaan mikään ihme, niinhän se toimii, ja tuntee varmasti mun klikkailut ja kiinnostuksen kohteet välillä paremmin kun mä itse. Mutta tän viikon kampanjat sai mut oivaltamaan, kuinka oon onnistunut loksauttamaan joitan palasia yhteen, ymmärtään mikä on mulle tärkeetä ja millaisten arvojen edistämiseksi mä haluan tehdä töitä.

Mä haluan vaikuttaa, tehdä parempia valintoja itseäni kohtaan sekä yhteisen hyvän puolesta. Mä haluan elää tulevaisuuden maailmassa, joka on tasa-arvoisampi ja inhimmillisempi. Sen takia mä haluan tehdä myös nuorisotyötä, ja olla mukana, koska yhdessä me päätetään millainen tulevaisuus me luodaan. Muun muassa nää teemat on olleet mun mielessä kuluneen viikon aikana, niillä on väliä ja siksi ne pitää sanoa ääneen.

Nuorisotyön viikko 9-15.10.2017

Allianssi,joka toimii myös mun EVS-projektin lähettäjänä tahona on juhlinut nuorisotyön viikolla nuorisotyöntekijöiden ja järjestöjen arvokasta työtä nuorten hyväksi. Kampanja on kannustanut nuorten parissa toimivia jakamaan tarinoitaan sekä uusia toimijoita lähtemään mukaan tukemaan nuorisotyötä. Viikon teemana on kuulunut slogan: "Kaikkien nuorten tarinat eivät ala hyvin, mutta onneksi niidenkin juonta voi vielä muuttaa. Ole onnellisen lopun alku". #nuoristotyö 

Kuolemanrangaistuksen vastainen päivä 10.10

Tiistaina Euroopassa vietettiin kuolemanrangaistuksen vastaista päivää. Samaan aikaan kun mä asun Euroopassa, valtiossa, jossa kuolemanrangaistus on edelleen voimassa. Aiheesta puhuminen tuntui paikallisesta kaverista epämiellyttävältä kun se joutui vastaamaan mun kysymyksiin ja kertoi, että kuolemaantuomittujen teloittaminen tapahtuu ampumalla. Mä järkytyin lisää.

Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10

Kansainvälinen tyttöjen päivä muistutti tällä viikolla meitä tyttöjen kaikkialla maailmassa kohtaamasta syrjinnästä iän ja sukupuolen puolesta, mutta oli myös juhlapäivä tytöissä olevien voimavarojen ja mahdollisuuksien puolesta. Panostamalla koulutukseen edistetään tyttöjen asemaa ja voidaan taistella eriarvoisuutta vastaan! Tyttöjen asemaa parantamalla hyötyvät myös laajemmin yhteisöt ja yhteiskunta.

Reumaviikko, maailman reumapäivä 12.10

Kuluneella viikolla on vietetty myös valtakunnallista reumaviikkoa sekä Reumaliiton 70-vuotisjuhlavuotta. Viikon teemana on työelämä, ja tietoisuuden lisääminen siitä, etteivät tuki-ja liikuntaelinoireet ja -sairaudet näy aina ulospäin. mutta niiden hoito ja huomioiminen työssä auttavat jaksamaan ja parhaimmillaan ehkäisevät sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyttä. Pienillä teoilla ja asenteilla on suuri merkitys. Maailman reumapäivää vietettiin torstaina 12.10. Reuma on yksi autoimmuunisairauksista, jonka perimmäistä syytä ei tiedetä. Reumasairauksia on monia, mutta kaikissa reumasairauksissa selvä enemmistö potilaista on naisia. Se on osa myös mun elämää, koska mä sairastuin lastenreumaan kuusi-vuotiaana.

Young European Ambassadors

Koska mä haluan olla mukana vaikuttamassa, kuukausi sitten mä päätin ottaa uuden askeleen ja katsoa aukeisiko mulle uusi ovi. Tällä viikolla sain kuulla että se aukesi, kun mut valittiin yhdeksi Young European Ambassadoriksi. Verkoston jäsenet toimivat linkkkinä nuorten välillä Euroopan Unionin alueella ja sen itäissä partnerimaissa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Moldovassa, Georgiassa, Armeniassa ja Azerbaijanissa. Kyseisen verkoston jäsenenä mä haluan olla mukana levittämässä tietoa ja kertoa nuorille erilaisista mahdollisuuksista, ja edistää sitä, että kaikille nuorille lähtökohdista riippumatta riittää mahdollisuuksia. Verkostossa me pyritään edistämään nuorten ymmärtämystä ja käsitystä EU:sta sekä suhteista sen itäiseen naapurustoon. Yhdessä me ollaan vahvempia, ja yhdessä me halutaan tehdä töitä paremman tulevaisuuden puolesta!


On taas hetki, kun en osaa edes kuvitella mitä kaikkea on edessä, mutta musta tuntuu, että hyviä asioita! Mua kutkuttaa, ja jännittää, mä haluan olla mukana luomassa ja jakamassa uusia tarinoita, sanoa kyllä uusille seikkailuille ja uusille mahdollisuuksille.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti