Minsk 950

Mun keinu on taas korkeemmalla. Koti-ikävä on väistynyt kun oon taas keskittynyt huomaamaan, että kyllä mun koti on myös täällä. Välillä ne on vaan pieniä hetkiä, mutta joilla on iso merkitys.

Kun lähikaupan kassaneiti tulee supermarketissa ottamaan kädestä tervehtiäkseen, tai törmää kaupungilla sattumalta kavereihin. Kun saa puhelun ystävältä, kutsun illallisella, iltateelle tai ystävä tulee aamukahville. Se, että on kavereita ja ystäviä. Se kun saa kokee olevansa osa tiimiä, kun on töitä, joita tehdään yhdessä. Eilen se oli se, että ystävän luona voi olla niinku kotonaan, maata iltahepulissa keskellä lattiaa, ja olla siitä onnellinen.

Viikonloppuun mahtu paljon ohjelmaa ja hyviä fiiliksiä. Minskissä juhlittiin kaupunkiviikonloppua ja kaupungin 950-vuotissynttäreitä. Tuntu, että syksy unohtui hetkeksi, ja kesä oli tullut takaisin. Kaupunki oli täynnä tapahtumia, aurinko paisto ja ihmiset oli taas ulkona. Musiikkia, ilotulituksia ja popcornin tuoksu.

Lauantaina tehtiin Volhan luona suomenkielen opiskelijoiden kanssa karjalanpiirakoita ja vispipuuroa. Samalla ihailtiin ikkunan ohi lentävien kuumailmapallojen virtaa., joka oli osa kaupunkiviikonlopun tapahtumia.

 

Sunnuntaina myös World Without Borders järjesti tapahtuman, Я могу, (minä osaan). Tapahtumaan kuului musiikkiesityksiä, myyjäiset ja näyttely käsitöistä, joita laitoksissa olevat lapset ja nuoret ovat itse valmistaneet. Ja me saatiin pitkästä aikaa olla töissä. Sellaisissa töissä, jotka muistutti mua tän homman parhaista puolista. Se tunne kun voi olla avuksi, ja ne ihmiset, kenen kanssa me tätä hommaa tehdään. Jälleennäkemisen riemu, hymyt ja halaukset. Se jännittävä tunnelma takahuoneessa, viime hetken tsemppaukset ennen esiintymisiä ja kylmät väreet mun iholla kun kuulin taas Mihailin laulavan. Nää on superstaroja ja sankareita, jotka antaa mulle insipiraatiota!